Kalastus

Pilkkiminen ja onkiminen

Pilkkiminen ja onkiminen kuten myös silakkalitkalla kalastaminen kuuluvat yleiskalastusoikeuksien piiriin, joten niihin ei tarvitse erillistä lupaa kalastuslain säädösten mukaisesti. Yleiskalastusoikeuteen sisältyy kuitenkin vain yhdellä vavalla kalastaminen, joten mikäli haluat käyttää onkiessasi tai pilkkiessäsi useampia vapoja kerralla ja olet 18–64-vuotias, sinun täytyy maksaa aina kalastonhoitomaksu ja hankkia lupa vedenomistajalta. Pilkkiminen ja onkiminenkin voivat olla kiellettyä varsinkin koski- ja virta-alueilla.

Pilkkiminen on suosittu talviharrastus

Suomen luonto koostuu tuhansista ja taas tuhansista järvistä ja lammista, minkä lisäksi maalla on satojen kilometrien mittainen rannikkoalue. Pitkän ja kylmän talven johdosta myös pilkkivesistöjä on siis tarjolla kaikkialla maassa, minkä ansiosta pilkkiminen on maassamme erittäin suosittu talvinen harrastus. Pilkkiminen tarjoaa raikasta ulkoilmaa ja liikuntaa sekä ainekset terveelliseen ja ravinteikkaaseen ateriaan. Pilkkiminen on edullinen harrastus, koska alkuun pääsee yksinkertaisin varustein.

Talvikalastukseen tarvittavat varusteet

Pilkkimiseen vaadittavat varusteet ovat verrattain edullisia, vaikkakin soveltuvat talviset vaatteet saattavat olla hieman hintavampi hankinta, ellei sellaisia omista jo valmiiksi. Kallein varuste pilkkimisessä on jääkaira. Ulkomaalaisten valmistajien halpojen tuotemerkkien jääkairoja voi saada uutena jo muutamalla kympillä, mutta sellaisen sijaan kannattaa kuitenkin satsata hieman enemmän laadukkaaseen malliin, jonka käyttöikä on varmasti kymmeniä vuosia, jos kairan terästä pidetään hyvää huolta.

Kun kaira on valmiina pilkkiavantojen kairaamista varten, tarvitaan enää pilkki-istuin, sohjokauha sekä pilkkivapa ja siihen siimaa ja muutamia pilkkejä sekä syöttejä. Istuimeksi soveltuu hyvin vesitiivis reppujakkara, jossa kulkevat mukana kätevästi kaikki varusteet sekä saaliskalat. Pilkkivavat ovat sangen edullisia, joten niitä kannattaa hankkia useampia. Optimaalisessa tilanteessa vapa tulisi valita kohdekalalajien mukaan, mutta monella pilkkijällä tähtäimessä siintävät yleensä ahvenet.

Erilaiset pilkit

Kaloja houkutellaan tarttumaan syöttiin siiman päähän sidotulla pilkillä, ja niitä ovat kalastuskauppojen hyllyt täynnä. Valinnanvaraa riittää valtavasti, mutta aloittelevalle pilkkijälle riittää jo muutama tavallinen peruspilkki. Yksi kätevimmistä ja helpoimmista vaihtoehdoista on pystypilkki, jota voi uittaa helpoilla ranneliikkeillä. Pystypilkistä on suosittua poistaa alkuperäinen koukku, joka korvataan lyhyellä siimatapsilla, jonka päähän on sidottu pienikokoinen mormyska, jossa on yleensä vielä syöttinä kärpäsen toukka.

Pystypilkkiä vilkasliikkeisempi on tasapainopilkki, jonka uittaminen vaatii pilkkijältä hieman enemmän harrastaneisuutta. Pystypilkkiin liitetyn tapsin lisäksi mormyskaa käytetään myös omana vieheenään. Mormyska on hyvin pieni viehe, joka jäljittelee vesihyönteisiä. Vaikka viehe onkin minikokoinen, siihen saattaa ahventen ohella tarttua isojakin kaloja, kuten lohia, taimenia tai siikoja. Mormyskaan kiinnitetään aina myös elävä syötti, yleisimmin kärpäsen tai surviaissääsken toukka. Näiden lisäksi markkinoilla on myös keinosyöttejä.

Onkimisessa keveys on valttia

Onkiminen on edullisimmillaan äärimmäisen taloudellinen harrastus. Lupia ei tavallisille vesille tarvitse hankkia ja halvimmillaan teleskooppivapaisen ongen voi saada taskurahalla. Kaupoissa on kuitenkin myynnissä useiden kymmenien eurojen arvoisia onkivapoja, joiden hinta saattaa yllättää monet. Tällaiset onget ovat kuitenkin paljon laadukkaammin valmistettuja, mikä näkyy eritoten vavan painossa. Halvat vavat valmistetaan lasikuidusta, kun taas laadukkaampien materiaalina on kevyempi ja kalliimpi hiilikuitu.

Hiilikuituinen vapa on lasikuituista huomattavasti vahvempi ja kevyempi. Keveys tulee esille varsinkin täydellä vavan mitalla, kun monta metriä pitkä vapa aiheuttaa kannattavaan käteen suuren vipuvoiman. Näin vavan paino tuntuu moninkertaiselta sitä kannatellessa. Vapoja on saatavilla toki myös useissa eri mitoissa. Veneestä ongittaessa jo kolmemetrinen vapa voi riittää mainiosti, kun taas rannalta ongittaessa voi olla tarpeen hankkia lähemmäs 10 metriä pitkä vapa.

Valitse vapa tilanteen mukaan

Kun valitset onkivapaa, saatat olla tilanteessa, jossa tarjolla olisi samalla hinnalla pari metriä pidempi lasikuituinen vapa kuin millaista olit ajatellut tarvitsevasi. Mutta kuten edellä mainittiin, pidempi vapa on aina raskaampi ja hankalampi käyttää. Pituuden lisäksi vavoissa on eroa niiden jäykkyydessä, mikä vaikuttaa oleellisesti vavan toimintaan. Jotkut vavat ovat hyvin löysiä ja jotkut taas äärimmäisen jäykkiä. Kärjen jäykkyydet eroavat myös suuresti.

Vavan pituuden lisäksi olennainen mitta voi olla myös vavan kuljetuspituus. Normaalit edulliset lasikuituvavat ovat kokoon kasattuna noin metrin mittaisia. Normaali viisimetrinen onkivapa koostuu viidestä noin metrin mittaisesta osasta, jolloin onki on kuljetuskunnossa noin metrin mittainen. Tarjolla on myös hyvin lyhyitä ja jopa taskuun mahtuvia matkavapoja. Nämä ovatkin suositeltavia vaihtoehtoja, sillä niiden kuljettaminen ja säilyttäminen on paljon helpompaa.

Syötti on tärkeä

Onki koostuu vavasta, siimasta, kohosta, painosta ja koukusta. Oleellisen osa ongittaessa on kuitenkin koukun päähän lisättävä syötti, sillä pelkällä koukulla kaloja ei saa narrattua. Tavallisesti ongessa käytetään syöttinä matoja, joita löytyy sateisella kelillä jopa asfalttialueilta ja muutenkin helposti maasta kaivamalla. Madon koko tulee valita saaliskalan perusteella. Pienempiä kaloja varten täytyy valita pienempiä matoja tai käyttää niistä vain paloja.

Perinteisen uskomuksen mukaan ongenkoukun kärjen tulisi olla peitetty madolla, etteivät kalat huomaa koukkua. Tämä uskomus ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Mato kannattaa pujottaa siten, että koukku tulee reilusti madon läpi, jolloin mato on eloisampi ja kestää paremmin. Ainoastaan silloin, kun isolla koukulla haetaan pienisuisia kaloja, kannattaa mato pujottaa koukun kärjen peitoksi. Näillä vinkeillä pääset jo hyvin alkuun kalaharrastuksessasi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *